perjantai 21. joulukuuta 2012

Lappeenranta / Suomen ratsuväen muistomerkki*

                                              Suomen ratsuväen marssi 30-vuotisessa sodassa

Taidan olla melkoinen söhlääjä, koska taas löytyi omien arkistojen kätköistä hemmetin vanhoja valokuvia. Näköjään toukokuussa on tullut pyörittyä tämän kohteen ympärillä. Miksihän en ole tätä aiemmin julkaissut, koska tämän päivän kohteen ympäriltä löytyneet muut kohteet on kuitenkin esitelty. Palataan siis vielä kerran Myllykukkulalle ja esitellään Lappeenrannan kirkon, ruutikellarin, näkötornin ja Nikolain vallien lisäksi tämä Suomen ratsuväen kunniaksi tehty muistomerkki.
Suomen ratsuväen muistomerkki

Willimies on paatunut villin lännen elokuvien harrastaja, joten kai se armeijavuosien palvelupaikka Lappeenrannan perinteikkäässä rakuunoissakin oli odotettua? Vanhoja ratsuväen tiloja asuttivat silloin kultaisella 1980-luvulla minun lisäkseni sadat muutkin rakuunat, jotkut kiväärimiehinä ja parhaimmat kranaatinheitinkomppaniassa. Arvannette, mihin porukkaan Willimies kuului? Muistona on vissiin vieläkin harteilla pyöreä monttu, minkä se h****tin kranaatinheittimenputki painoi muistoksi. Ratsuväkiperinteet olivat muutenkin rakuunoilla jokapäiväiset, kuten oman tupani nimi Lemetti paljastaa. Kuvia kurkkaamalla teillekin selviää, mistä mokoma nimi on peräisin. Vaan lopetetaan tämä tyhjänpäiväinen jaarittelu ja mennään asiaan!

Myllykukkulalla Mannerheiminkadun varrelta löytyy siis tämä lähes unohtamani muistomerkki. Kyseessä ei ole mikään yksittäinen kivipaasi, vaan laajempi kokonaisuus, mikä muodostaa Breitenfeltin taistelun taisteluryhmityksen. Tämän takia julkistamistilaisuudessa muistomerkin juurelle sijoitettiin pussillinen multaa Breitenfeltin taistelukentän alueelta. Mainitaan nyt, että se sijaitsee Saksassa, missä suomalaiset ratsusotilaat suorittivat palvelustaan 30-vuotisessa sodassa 1600-luvulla. He olivat niitä pelättyjä pienillä hevosilla ratsastavia hakkapeliittoja, joiden taisteluhuutoa ”Hakkaa päälle” saksalainen sotapäällikkö Pappenheimkin oppi pelkäämään.
                                            Aaltosen reliefi
Muistomerkkikokonaisuus on sijainnut paikalla aina vuodesta 1963 lähtien, jolloin tämä Wäinö Aaltosen suunnittelema Suomen Ratsuväen muistomerkki paljastettiin. Sen pystyttämisestä vastasivat Lappeenrannan kaupunki, Suomen ratsuväessä palvelleet ja taistelleet sekä heidän ystävänsä. Paljastustilaisuudessa oli mukana arvovaltaista väkeä. Silloinen puolustusvoimien komentaja jalkaväenkenraali Simelius, sekä itsekin ratsuväessä palvellut kenraali Adolf Ehrnrooth. Heistä jälkimmäinen vastasi ratsuväen lakkauttamisesta vuonna 1947 ja paikkana oli tietenkin Lappeenrannan varuskunnan keskuskenttä. On mahtanut miehen harteilla olla melkoinen painolasti, kun hänen on pitänyt päättää monisatavuotiset kunniakkaat ratsuväen perinteet?

Muistomerkki koostuu maahan asetetuista kivilaatoista, joihin on kaiverrettu suomalaisen ratsuväen kunniakkaimpien taistelupaikkojen nimiä. Kaikkia taistelupaikkoja ei ole tilan puutteen voitu esitellä, mutta 39 taistelupaikkaa Wallhofista Ilomantsiin on mainittu. Elinkaarensa aikana ratsuväki osallistui 23 sotaan ja 263 taisteluun, voittaen näistä useimmat. Kyseessä on siis valiojoukko, joka taisteli Ruotsin kuninkaan, Venäjän keisarin ja Suomen tasavallan puolesta eri puolilla Eurooppaa herättäen pelkoa ja kunnioitusta.















Maahan asetettujen kivilaattojen välissä on korkea kivipaasi, jonka toiselle puolelle Aaltonen on veistänyt Ylämaan spektroliitista reliefin, joka esittää taistelevia ratsukkoja 30-vuotisen sodan ajalta. Reliefin alle on kaiverrettu seuraava teksti:

”Suomalaisen soturin johtotähtinä ovat
kautta miespolvien olleet
usko, vapaus, kunnia ja isänmaa
niin on oleva ajasta aikaan.”

Patsaan toiselle puolelle on sen sijaan kaiverrettu suomalaisten ratsuväen joukko-osastojen nimet vuosilta 1617-1947. Vaikka ratsuväki onkin jalkautettu, niin sen kunniakkaat perinteet elävät silti vieläkin. Lappeenrannassakin näkyy kaikissa suurissa tilaisuuksissa ratsuväen edustajat hevosineen, luurankotakeineen ja miekkoineen.

Hakkaa päälle!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita